DIMI SALO
Suomalais-kreikkalainen lauluntekijä, muusikko, musiikkitoimittaja ja esikoiskirjailija
Salon esikoisromaani ja toinen kokopitkä albumi Sopivanlaiset julkaistiin maaliskuussa 2023. Albumia ja romaania voi nauttia erikseen, mutta myös yhdessä, kuin musiikkinäytelmää. Sopivanlaiset on 2010-luvulle sijoittuva yhteiskunnallinen teoskokonaisuus, jossa seurataan kolmihenkisen oululaisperheen elämää. Aava-tytär, Hannele-äiti ja Juhani-isä kerivät auki ajatuksiaan, tunteitaan ja muistojaan. Sopivanlaiset käsittelee ikää, sukupuolta, työelämää ja mielenterveyttä. Mitä on olla sopivanlainen itselle ja muille?
Liki 15 vuotta musiikkialalla toiminut Salo on tehnyt yhteistyötä Jukka Takalon, Kauko Röyhkä & The Bootsien, Radiopuhelinten, J. A. Mäen sekä Remu Aaltosen & Skuugi Darlingsin kanssa, toimien taustalaulaja-kosketinsoittajana albumeilla ja livekokoonpanoissa.
Omaa tuotantoaan Dimi esittää soolona (laulu + koskettimet), ja esiintymisiin voi sisällyttää myös romaanin ääneen lukemista. Tilauksesta myös coverit ovat mahdollisia.
Salo palaa vanhempainvapaalta vuoden 2024 aikana.